Aivointoilijan pitkäaikainen unelma coachingopinnoista toteutui Brain-based Coaching Certificate -valmennusohjelman myötä

Aivointoilijan pitkäaikainen unelma coachingopinnoista toteutui Brain-based Coaching Certificate -valmennusohjelman myötä

02.04.2019

Aloitin keväällä 2019 Brain-based Coaching Certificate -valmennusohjelman suurin odotuksin. Olin juuri perustanut uracoachaukseen keskittyvän sivutoimisen yrityksen ja olin intoa täynnä. Vähänpä tiesin vuoden vaihtuessa, kuinka merkittävän askeleen olin juuri ottamassa. BBCC-opinnot tulisivat mullistamaan ei pelkästään käsitystäni coachingista, vaan kaikesta kanssakäymisestä ihmisten kanssa! Nyt opintojen puolessa välissä huomaan pohtivani oppimaani päivittäin. Se on tehnyt minusta paremman vuorovaikuttajan, yrittäjän ja ihmisen.

* Suvi Wulffin ja NeuroLeadership Groupin kaupallinen yhteistyö *

Olen aina ollut loputtoman kiinnostunut aivojen toiminnasta ja ihmisen käyttäytymisestä. En koskaan ajatellut sen olevan sattumaa, että minusta tuli humanisti. Monesti ihmettelin kuitenkin sitä, miksi en lopulta hakenutkaan lukemaan yliopistoon psykologiaa, vaikka se kiinnosti minua kovasti.

Ehkä aika ei ollut silloin vielä oikea, sillä löysin todellisen intohimoni vasta keväällä 2017, viisi vuotta valmistumiseni jälkeen. Tutustuin tuolloin coachingiin oman uracoachausprosessini kautta. Yhtäkkiä silmieni eteen avautui maailma, josta olin uskaltanut vain etäisesti haaveilla vuosien varrella.

Tajusin coachingin yhdistävän kaikki kiinnostuksen kohteeni ja tarjoavan juuri oikeat työkalut henkilökohtaisen kasvun ja kukoistuksen rakentamiseen. Päätin alkaa tavoittelemaan uraa coachingin parissa. Suunnitelmani eteni nopeasti käytäntöön: keväällä 2018 perustin blogin, jossa kirjoitin mm. työuupumukseen liittyvistä teemoista, kesän ja syksyn 2018 aikana coachasin toistakymmentä ihmistä pro bonona ja syksyllä 2018 valmistelin yrityksen perustamista. Marraskuussa 2018 uuden yritykseni verkkosivut y-tunnuksineen näkivät päivänvalon.

Tiesin jo hyvin varhaisessa vaiheessa, että tarvitsen vankan metologisen perustan, mikäli aion tehdä yrityksestäni menestyksekkään. Kuka tahansa voi myydä osaamistaan, mutta todelliset tekijät erottaa vahva tieteeseen perustuva ja todistettava osaaminen. Mistä siis hankkia sellainen?

 

Onko hinta-laatusuhteeltaan sopivaa koulutuskokonaisuutta edes olemassa?

Käytin syksyllä 2018 paljon aikaa sopivan koulutuskokonaisuuden kartoittamiseen. Halusin löytää laadukkaan koulutuskokonaisuuden, joka tarjoaa samalla mahdollisuuden ICF-sertifikaattiin. Tapasin useampia alalla toimivia coacheja, kahlasin läpi suomalaisten ja ulkomaalaisten kurssitarjoajien verkkosivuja ja kävin myyntitapaamisissa.

Vähitellen minulle alkoi muodostua kuva siitä, että markkinoilla on kahdenlaista tarjontaa: lyhyitä muutaman päivän mittaisia pikakursseja ja laajempia kokonaisuuksia, joista suurin osa oli mielestäni ylihinnoiteltu. Hinta-laatusuhde ei tuntunut täsmäävän.

Olin useammissa keskusteluissa törmännyt Neuroleadership Groupiin. Moni oli kehunut BBCC-opintoja, ja pidin itsekin kurssia potentiaalisena vaihtoehtona. Minulla oli tässä vaiheessa kuitenkin toinenkin vaihtoehto: lähteä suorittamaan opintoja ulkomaiseen yliopistoon.

Yksi keskustelu luottamani henkilön kanssa sai minut lopulta vakuuttuneeksi siitä, että juuri NeuroLeadership Groupin koulutus on se, mihin minun kannattaisi sijoittaa. ”Tämän parempaa suomenkielistä koulutusta et löydä.” Sanat sinetöivät valintani.

Enkä ole katunut. Päinvastoin. Brain-based Coaching Certificate -valmennusohjelma on ylittänyt odotukseni. Sama tuttu innostukseni aivojen toimintaa, neurotiedettä, positiivista psykologiaa, vuorovaikutusta ja ihmisten käyttäytymistä kohtaan on ainoastaan kasvanut.

Olen myös pitänyt erinomaisena asiana sitä, että olen saanut testata oppimaani heti käytännössä omien uracoachattavieni kanssa. Väitänkin, että suurimman hyödyn opinnoista saa, kun pyrkii määrätietoisesti harjoittamaan taitojaan samanaikaisesti opintojen rinnalla.

Opinnot ovat vaativat, mutta juuri siksi ne sopivat minulle. Tiivis kuuden kuukauden kokonaisuus tarjoaa sopivassa ajassa juuri sen, mitä tähän hetkeen tarvitsen, jotta voin uskottavasti jatkaa yritystoimintani pyörittämistä. En voisi olla tyytyväisempi valintaani ja siksi annan BBCC-opinnoille täyden suositukseni.

 

P.S. Suomenkielistä opintokokonaisuutta vetävä Vesa Vuorinen on hurmannut meidän kurssilaiset rauhallisella läsnäolollaan ja rautaisella ammattitaidollaan. Ei ole sellaista kysymystä, johon Vesalla ei olisi vastausta.

Suvi Wulff

Suvi Wulff

Vieraskynäilijänä Suvi Wulff. Suvi on FM, uracoach, positiivisen psykologian harjoittaja, markkinoinnin moniammattilainen ja ennen kaikkea ikuinen idealisti. Suvi suorittaa kevään 2019 aikana Brain-based Coaching Certificate -valmennusohjelmaa, joka on järjestyksessään 31. BBCC-koulutus.